Itsenäisyyspäivä on Suomen kansallispäivä, jolloin juhlistamme vuonna 1917 saavutettua itsenäisyyttä. Se on hetki kunnioittaa menneitä sukupolvia ja arvostaa vapautta, rauhaa ja yhteistä suomalaisuutta.
Itsenäisyys on myös muutakin.
Itsenäisyys on sana, jonka usein liitämme yhteiskuntaan, valintoihin ja omaan elämäntarinaamme. Itsenäisyytemme alkaa vielä lähempää – kehosta, jossa elämme jokaisen päivän. Sairauksien kanssa eläville tämä on erityisen ajankohtainen. Sairaus voi haastaa, pysäyttää ja opettaa enemmän kuin moni ulkopuolinen osaakaan kuvitella.
Mutta juuri siksi se voi olla myös lähtökohta todelliselle, syvälle itsearvostukselle, muiden arvostukselle, kehoitsenäisyydelle.
Rakkaus kehoa kohtaan ei ole palkinto, vaan valinta
Lipedema muuttaa kehon muotoja ja tuntemuksia tavoilla, joita ei voi täysin hallita. Rakkaus omaa kehoa kohtaan ei synny peilin täydellisyyksistä, vaan lempeistä sanoista, ajatuksista, jotka kerromme itsellemme silloinkin kun emme tunne olevamme parhaimmillamme.
Rakkaus omaa kehoa kohtaan voi alkaa pienistä hetkistä, lempeydestä ja kuuntelemisesta.
Itsekunnioitus kasvaa, kun annamme keholle tilaa olla totta.
Itsekunnioitus ei tarkoita sitä, että kaikki hyväksytään mukisematta. Se tarkoittaa, että kuuntelemme itseämme rehellisesti. Kehoitsenäisyys antaa myös oikeuden näille ajatuksille kuten:
Minä saan kertoa, miltä minusta tuntuu ja saan näkyä sellaisena kuin olen.
Keho on opettaja, joka muistuttaa, kuinka tärkeää on pysähtyä ja antaa itselle se tila, jonka jokainen ihminen ansaitsee.
Kunnioitus jokaista kehoa kohtaan on osa sitä etuoikeutta, että voimme olla itsenäisiä sekä maassamme, että kehoissamme.
Häpeä on painava, mutta ei pysyvä tunne
Joskus kehomme tuo mukanaan häpeää – siitä, miltä näyttää, miten muut kommentoivat tai miten oma keho toimii. Häpeä kuiskaa, että jotain pitäisi piilottaa. Kannattaako meidän sitten kuitenkaan piilottaa? Koska avoimuus muuttaa tilannetta, sillä häpeä menettää voimansa, kun uskallamme puhua ja näkyä.
Kun jaamme tarinamme, avaamme oven toisille, jotka kantavat samaa taakkaa. Samalla vähennämme häpeän valtaa pala palalta.
Pieni pelko kuuluu matkaan – mutta se ei johda meitä
Pelko siitä, miten lipedema etenee tai miten keho muuttuu, on inhimillinen. Mutta pelko ei ole kompassi – se ei kerro suuntaa. Se vain muistuttaa, että välitämme itsestämme ja tulevaisuudestamme ja meillä on mahdollisuudet ohjata sitä kompassia itse.
Itsevarmuus syntyy, kun jatkamme eteenpäin pelosta huolimatta. Kun otamme askeleen kerrallaan ja päätämme, että elämä lipedeman kanssa voi olla täyttä, merkityksellistä ja omaa.
Itsenäisyys on sitä, että valitsemme olla puolellamme
Kun alamme nähdä kehomme kokonaisena – ei virheenä, vaan osana tarinaa – otamme takaisin oman itsemääräämisoikeutemme. Itsenäisyys ei ole fyysistä täydellisyyttä, vaan sisäistä vapautta.
Itsesi, maasi ja muiden kunnoittaminen kantaa elämää, rauhaa ja ymmärrystä.
Rakkaudella Suomeen ja kehoomme, jotka yhdessä kantavat vapautta.
“Tämä on minun kehoni. Se ei rajoita arvoani. Se on osa minua, ja kuljen sen kanssa eteenpäin rakkaudella.”
-Elina-